Sillä tavoin asukkaat avaavat varkaalle sisimpänsä, ja tämä suhtautuu siihen tarpeidensa, luonteenlaatunsa, tietämyksensä ja kokemuksensa mukaisesti. Mikään ei järkytä minua niin paljon kuin kuulla varkaiden riehuneen sellaisessa talossa tai huoneistossa, missä he ovat käyneet, jopa vain aiheuttaneen tuhoa ottamatta mitään mukaansa. Sellainen on kuohuttavaa! Sitä saa lukeakseen mitä hirveimpiä tarinoita orgioista, ulostuksista, sikailusta… Sellaista jo ulkopuolinenkin häpeää! Olkoonkin, että moinen käyttäytyminen saattaa saada alkunsa samanlaisesta kaipuusta ja hellyydestä, joka pakottaa minut hakemaan seksiseuraa ja koskettelemaan esineitä, joilla ovat ympäröineet itsensä nuo ihmiset, jotka tyydyttävät minun halujani ja mielentilojani. Ja myönnän itseäni häpeämättä, että olen joskus onanisoinut kaatoaltaaseen tai pesupöydälle, kun mieleni on vallannut kaipaus, hellyys ja ilo sen juovuttavan vallan vuoksi, jonka olen saanut noihin ihmisiin, jotka eivät ole kotonaan, mutta jotka ovat jättäneet sinne jotain oleellista itsestään niin että minä voin saada siitä otteen, tuntea sen lähelläni ja vallita sitä.
Kun tunne, jota ei voi kutsua muuksi kuin minun ”rakkaudekseni” heitä kohtaan, saa minut niin voimakkaasti valtaansa, että sitä ei voi vastustaa, kun se tekee minut niin hajamieliseksi, että se varmaan näkyisi kasvoiltani, jos kohtaisin jonkun käytävässä tai portaikossa. Siihen ei ehkä tarvita kuin hyvin valitut värit makuuhuoneessa, vuoteen vieressä olevalle pitkänukkaiselle valkoiselle matolle viskattu sukkapari tai pehmeäpintainen kylpypyyhe, mikä saa minut kaipaamaan seksiseuraa. Muutamia irtohiuksia hiusharjassa. Rypistetty nenäliina sohvatyynyjen välissä — ja minun ”rakkauteni” syttyy. Varkaan on katseltava ja kosketeltava kaikkea, hän on kosketusherkkä ja visuaalinen. Kun jokin vangitsee hänen katseensa, ei hän voi vastustaa haluaan, vaan hänen on otettava, pidettävä ja omistettava se. Sillä varkaalle esineet ovat elämän keskipiste. Jos hän omistaa ne, hän on valloittanut maailman, ihmiset ja rakkauden. Sillä esineet ilmaisevat salaisuuksiaan paljon suorempaan ja todemmin kuin ihmiset omiaan. Ja esineiden salaisuudet kertovat ihmisistä.
Huoneistokin kertoo siinä asuvista ihmisistä. Tiedän heti paikalla, millaiseksi minun suhteeni heihin muodostuu: myötätuntoiseksi vaiko ylimieliseksi, alentuvaksi vaiko pelokkaaksi tai jopa alistuvaksi. Hyvä ja kallis maku herättää kunnioitusta, kun taas massoittain tuotetut halvat ratkaisut, joitä useimmat käyntipaikkani edustavat, puhuvat omaa kieltään huoneistojen sisustajista. Mutta juuri sellaisten ihmisten luota löytyy aina, niin merkillistä kuin se onkin, eniten rahaa. Luulisi sellaisten ihmisten, joilla on rahaa ympärilleen kylvettäväksi, käyttävän sitä hankkiakseen ympärilleen kauniita ja aitoja esineitä. Mutta ei. Sellaisten ihmisten luona ratkaisut sanelevat halpamyyntiluettelot ja valinnan määräävät muodin oikut. Keittiössä ja kylpyhuoneessa on laattoja jäljittelevät räikeät muovitapetit, on pieniä matontapaisia, joiden kuviointi on modernia ja materiaali keinokuitua, on hyllystöjä ja kaapistoja, joiden lukot ja helat ovat puristettua messinkiä ja jotka ovat täynnä keramiikkaa ja matkamuistoja etelään tehdyiltä seuramatkoilta (tikareita, nukkeja ja erimuotoisia ja -värisiä pulloja, joissa joskus on ollut halpaa punaviiniä). Juuri koskaan hyllyiltä ei ole kirjoja lukuun ottamatta hakuteoksia ja yhtenäisiin asuihin sidottuja sarjoja (jotka on vastahakoisesti ostettu edulliseen hintaan suuren kustantajan kirjaedustajalta). Kunniapaikalla saattaa olla lamppu, joka vilkuttaa monenväristä valoa. Aivan kuin ilotalon valot seksiseuraa hakeville. Sen vierellä kehystettyjä valokuvia; ihmisiä tässä ympäristössä sellaisina kuin he itse haluavat itsensä nähdä: kauniina, menestyvinä ja tyytyväisinä. Varas joutuu moisesta merkilliseen mielentilaan! Huoneiston sisustuksen paljastaman kiireen, epävarmuuden, heikkojen taloudellisten mahdollisuuksien ja huonon maun suhde noiden kehystettyjen kasvojen ilmaisemaan ylpeyteen ja kaipaukseen pehmittää varkaan sydämen. ”Sellaisia he ovat!” hän ajattelee. ”Sellaisiksi he itsensä paljastavat!” ”Minä tiedän teistä niin paljon!” varas sanoo kuville, jotka esittävät miehiä, naisia, nuoria ja lapsia parhaisiinsa pukeutuneina, vasta parturissa tai kampaajalla käyneinä ja iloisina, niin iloisina (vaikka varas tietääkin, kuinka vähän heillä itse asiassa on ilon aihetta). Nuo ihmiset näyttävät itsetyytyväisiltä ja toiveikkailta köyhyytensä keskellä (tuo köyhyys saattaa olla kallistakin, mutta köyhyyttä se yhtä kaikki on). Ketäpä moinen vastakohtaisuus ei saisi liikuttuneeksi? Ketäpä eivät liikuttaisi ihmiset, jotka paljastavat itsensä niin varauksettomasti?