Herra perämies

Ajatus ei ollut uusi Culpepperille. Vuosien mittaan hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä että Slade piileskeli jotakin, joko ta­pahtumien muistoja tai ihmisiä. Mutta nyt hän aprikoi oliko niillä tapahtumilla jotain yhteistä aamun karmaisevien näky­jen kanssa. Se selittäisi kapteenin järjettömän pakkomielteen metsästää metsästäjää joka vuorenvarmasti tuhoaisi heidät heti, kun he joutuisivat vastatusten.

Ajatusketju katkesi konehuoneen puheputken vihellykseen. Hän meni sisäpuolelle ja nykäisi tulpan irti.

– Sattuuko olemaan niitä viskinpihistäjä-Culpeppereita, vai olisikohan Bostonin raamatunnussija-Culpeppereita?

Culpepper irvisti. McVay oli taas juovuksissa. — Yliperä­mies täällä, McVay. Mitä te tahdotte?

– No, nähkääs, herra yliperämies, minäpäs kerron mitä mi­nä tahdon… jos ei lasketa mukaan sitä että tahdon että poukkaat laidan yli ja pidät ilkeän naamasi kaukana minun lääks… lääkesav… lääkevarastostani. Voit kertoa sille keittiön pikkumiehelle, jota me naureskellen nimittelemme sshokiksi… an­teeksi, piti sanomani kokiksi. Voit kertoa sille läskille paskalle että jos minä en saa kulhollista sitä litkua jota se sanoo muhen­nokseksi viiden minuutin sisään niin minä tulen sinne ylös ja tungen koko roskan sen housuihin. Tulikossh shelväksi, herra perämiesh?